Talvivarustus

Tällä hetkellä ei pakkanen pauku, taitaa olla jopa plussan puolella. Tässä kuitenkin muutama kuva meidän talvivarusteista. Näillä remeillä myös mummu tarkenee jopa 17 asteen pakkasessa. Mutta aina mennään fiiliksen mukaan; mummu hieman vähemmän ja Däni enemmän.

Tossut on olleet tälle talvelle aivan must! Pikkiskin on jaksanut näiden kanssa laukkailla pitkin hankea.

Kuvan ottamishetkellä -17. Ei meitä kyllä huvittanut, mutta mentiin silti.

Talvihiihtäjä Däni.

Mummu aina yhtä tyylikkäänä.

Treenitauko

Tämä viikko pidetään taukoa kaikista ohjatuista treeneistä työkiireiden vuoksi. Tauko antaa myös koiralle mahdollisuuden hengähtää, ja näyttää toimivan meidän Dänillä hyvin kun sen keskittymiskyvyn kehittyminen vaatii vielä kasvua. 

 

 

Viime viikon saaliina treeneistä saatiin erinomainen kontakti agilityssä. Ratana tehtiin pitkiä suoria esteineen, jossa koiran oli tarkoitus irrota ja meidän vauhtihirmuhan painoi onnellisena menemään. Harmillisesti Dänin suorituskyky jäi kahteen todella onnistuneeseen ratapätkään eikä energiaa tahtonut enää tunnin toiselle radalle jäädä. Tosin rata oli itsellekin sen verran haastava, että taidamme vielä tovin pysyä ihan perusjutuissa. Agilityn opettelussa olen huomannut sanonnan "less is more" pitävän hyvin paikkaansa. Koirankoulutuksessa usein itsellä unohtuu ettei mihinkään ole kiire. Aina kannattaa lopettaa onnistumiseen, se palkitsee niin ohjaajaa kuin koiraa. Omalla tasollaan olemisen pitää riittää itselle, koiralle ja molemmille on annettava aikaa ennen seuraavalle askeleelle siirtymistä. Tokotunnilla nähtiin viimein maahanmenoja. Däni tarjoili niitä hyvinkin ahkeraan. Hienoa! Ainoa miinuksena mainittakoot,että tunnilla opeteltiin kosketusalustaa :D Ens kerralla sitten..

 

Tämä aamu alkoi seuraavalla ajatuksella, jonka otsikko muistuttaa toisesta rakkaasta harrastuksestani.

Sinä olet ohjaksissa

Et voi päättää elämän pituudesta, mutta voit vaikuttaa sen sisältöön.
Et voi päättää ihosi rypyistä, mutta voit vaikuttaa kasvojesi ilmeisiin.
Et voi päättää toisten mahdollisuuksista, mutta omiisi voit tarttua.
Et voi vaikuttaa siihen kuinka korkealla pääsi keikkuu, mutta sinä päätät mitä ajatuksia mukanasi kuljetat.
Et voi päättää kovista ajoista ja sateisista päivistä, mutta voit varautua siihen, että tulet niistä selviämään.

 

Kuvassa ystävieni ponivaari, oikea herrasmies.

 

Someone.

Yritän nyt kunnostautua blogin kirjoittaja sillä viime kerrasta on ehtinyt vierähtää tovi...

Tällä välin tapahtunutta;

Mummueläin täytti viime vuonna jo huikeat 11 vuotta ja vielä virtaa piisaa. Jaksan olla kiitollinen jokaisesta yhteisestä päivästämme, koska huolimatta fyysisestä kunnosta on mummun riesana jo useita vanhuuden tuomia oireita. On erityisen tärkeää huolehtia myös koiraperheemme vanhimmaisesta ja tehdä sen eläkepäivistä mahdollisimman mukavia. 

Mummu 11v.

Dänistä on kasvanut oikea herrasmies. Tuo pieni otus on edelleen yhtä utelias ja peloton kuin pentuna. Se on oppinut hienosti koiramaailman tärkeimpiä käytöstapoja ja on sosiaalisen luonteensa vuoksi niin mukava harrastustoveri, perheenjäsen kuin kaveri, muillekin kuin minulle.

Däni odottamassa vuoroaan agilitykentän reunalla.

Syksyllä pääsimme OKK:lle molempiin ryhmiin; mölliagilityyn ja tokoon. Ohjatut treenit kerran viikossa ovat tietenkin liian vähän, joka näkyy molemmissa harrastuksissa, mutta kehitystä on havaittavissa. Näistä lajeistä Dänille mieluisampi on agility. Siellä saa riekkua, mennä täysillä, kiipeillä ja kokeilla joka kerralla jotain uutta jännittävää estettä. Tunnin jälkeen koira lysähtää tyytyväisenä sohvalle ja minä olen yleensä pakahtua ylpeydestä, koska tähän asti tämän lajin opettelu on sujunut meiltä hyvin! Oman kropan, käskyjen ja koiran hallitseminen radalla on huomattavasti vaikeampaa ohjaajalle. Koira kyllä kuuntelee ja tekee, kunhan ohjaaja muistaa antaa reiluja ja selkeitä käskyjä ;) Siispä treeniä myös ohjaajan psyykkeelle ja kunnolle. Kaikesta huolimatta agility on täyttä urheilua molemmille!

Viime kesän ekoja putkiharjoituksia.

Sen sijaan tokolle meidän pitäisi selkeästi löytää enemmän harjoitteluaikaa myös kotoa. Jo oletusarvoisesti hallille mentäessä toko on tylsää. Däni kyllä kuuntelee treeneissä, mutta ei nauti niistä samalla tavalla kuin agilitystä. Tämä tietysti vaikuttaa siihen, että monet liikkeet ovat meille molemmille vielä liian vaikeita ja samojen istumisten jatkuva toistuminen rassaa molempien hermoja. Niimpä tässä täytyy todellakin ryhdistäytyä ja aloittaa olohuoneharjoitukset. Koti on kuitenkin oiva paikka tehdä harrastamisesta kivaa ja saada onnistumisen iloja, molemmille. Haluan kuitenkin jatkaa molempien lajien parissa :)