Aurinko paistaa.

Kuluneen talven kova pakkanen, viima ja lumi tuntuivat kuihduttavan Pikkistä entistä pienemmäksi, vanhemmaksi ja väsyneemmäksi. Harvassa olivat ne aamut, jolloin mummueläin olisi suostunut vapaaehtoisesti nousemaan sängystä sekä harvassa olivat ne kerrat, jolloin mummu olisi mielellään lähtenyt lenkille. Monta päivää kestäneen pakkasjakson aikana ei edes takapihalle ollut asiaa ennen kunnon toppakerroksen pukemista. Muistan myös ne lukuisat ne kerrat, jolloin huoli painoi sisällä mieltäni, jaksaakohan tuo pieni eläin kesään asti. Jaksa vielä kesään asti. Pian aurinko lämmittää. Näistä muodostui jokapäiväinen mantra.

Niin koitti kevät ja ensimmäiset auringonsäteet pilkahtivat ikkunasta luoden lattialle raitoja. Niiden päällä kieri Pikkis onnellisena yrittäen raapia säteiden muodostamaa aluetta isommaksi. Kantohankien päällä vilisteltiin jo metsän läpi kohti nuotiopaikkaa ja Pikkiseen näytti syttynen täysin uusi elämänhalu. Kotona taas kiinnostivat lelut ja päivään mahtui muutakin kuin hautautuminen syvälle sohvan nurkkaan.

Nyt toukokuun 9 päivä aurinko paistaa ja lämpötila on kivunnut reiluun kymmeneen asteeseen. Pikkis lähtee mielellään lenkille, tietenkin omistajan täytyy muistella kuunnella yli kymmenvuotiaan mieltä ja kehoa. Vielä ei ole aika revitellä. Välillä yllätyn siitä voimasta mikä kätkeytyy tuohon pieneen eläimeen. Se on suuri. Seuraavan kerran kun silitettä lemmikkejänne, tehkää se rauhassa ja miettien. Tuntekaa eläimen lämpö ja voima, se antaa myös meille omistajille paljon. Innolla odotan kuinka Pikkis voimistuu kesän tullen ja pääsee kirmaileen pelloille vapaana. Tunnustan mieleni lepäämän siinä näyssä. Voin aistia kuinka onnellinen toinen on saadessaan olla irti heinäpellolla tai metsäpolulla ja talletan mieleeni sen leveän nauravan suun, jonka näen. Toivon saavani viettää vielä lukuisia kesiä yhdessä. Toivon, että se voima on niin suuri, että jaksamme vielä seuraavankin talven yli.

Kesänodotusta!