TOKOn välikoe

Tämän viikon agilityt jäivät harmillisesti välistä, mutta onneksi tokoilemaan päästiin!

Ohjelmassa oli välikoe, jossa liikkeinä luoksepäästävyys, paikkamakuu, seuraaminen, liikkestä seis tai maahanmeno sekä luoksetulo. Meille pisteitä ropisi luoksepäästävyydestä ja seuraamisesta, josta eritoten olen ylpeä! Ainoat moitteet siinäkin tulivat ohjaajan epätarkoista käännöksistä, josta siis kotiläksynä harjoittelua ensin ilman koiraa ja sitten Dänin kanssa. En tiiä huomasiko kukaan muu, mutta ryhtiä olen parantanut ;)

Paikkamakuuta en ole ottanut talvikaudella hallissa, koska maa on liian kylmä Dänille. Nämä on taas niitä rodun piikkiin meneviä, kääpiöt kun tuntuvat olevan kovin arkoja kylmälle, märälle ja viimalle. Maahanmeno on alusta alkaen ollut se vaikein juttu meille joten suotta teen siitä yhtään enempää epämiellyttävää koiralle. Tämän vuoksi myös liikkeestä maahan jätettiin välistä. Tuota SEIS -juttua ollaan ahkerasti harjoiteltu koko viikko ja seuraavana tavoitteena olisikin kokeilla sitä sivulta niin, että koira oikeasti jäisi seisomaan eikä ennättäisi istua. Nämä liikkeet ovat siis työnalla eivätkä laisinkaan valmiita julkisiin esityksiin, joten niistä ei siten herunut pisteitä.

Olen tyytyväinen kokeeseen; se antaa suunnan mihin mennä ja kertoo rehellisesti missä tällä hetkellä ollaan. Pikkuhiljaa ymmärrän, että se taso missä me koirakkona olemme on riitettävä meille nyt ja tässä. Kääpiöpinseri rotuna ei varmasti ole niitä helpoimpia tokokoiria, joten turha on verrata itseä vaikka viereisiin jo paljon pidemmällä oleviin tai kauemmin harrastaneisiin noutajiin. Rotua voi kyllä motivoida herkuilla, mutta miellyttämisenhalu ei ole niille ominainen luonteenpiirre. Lisähaastetta. Vstapainona toimii seuraaminen. Ollaan tultu siinä jo niin pitkälle että miksei voitaisi onnistua samalla tavalla myös muissa liikkeissä? Kyllä me voidaan. Se vaatii ahkeraa treeniä, epäonnistumisia, virheeseenmenemisiä, mutta niiden kautta korjataan, opitaan, tehdään ja onnistutaan. Nyt kun olen päässyt palkkausongelmasta ja saan Dänin leikkimään tokotunnilla, pystyn tarvittaessa käyttämään lelua namin sijaan saan varmasti tuolle vauhtia rakastavalle agilityhirmulle myös tokon tuntumaan yhtä kivalle. Tästä voin onnitella itseäni. Kehitystä koirankouluttajana. Musta on ainakin mahtavaa että koira leikkii tunnilla. Tässäkin ensin oma mieli, kun itse on kivamoodissa koirakin toimii eri tavalla.

Aikaa on. Koira on vielä nuori ja Däni on tarvinnut yllättävän paljon aikaa pelkkään kasvamiseen. Ilmassa alkavat olla ensimmäiset aikuistumisen merkit. Tekemisen lisäksi olen antanut sille aikaa kehittyä. Minullakaan ei ole kiire. Däni on ensimmäinen harrastuskoirani, joten en halua pilata tähän astista matkaa liian kovalla kädellä tai liian kovilla vaateilla. Vaikka kieltämättä joskus käy mielessä se, että montako koiraa tarvitsee ensin pilata että voi kehua itseä koirankouluttaja, saa yhden tosihyvän, jolle oppiminen kävisi helposti ja itse ei sortuisi taas siihen samaan virheeseen? :D Lisäksi kun mulla on joku pakonomainen tarve varjella sen mahtavaa luonnetta. Olin onnekas kun sain koiran tismalleen haluamastani yhdistelmästä, sen lisäksi olen erittäin onnekas, koska Däni on tekevä ja sosiaalinen. Se on mahtava toisille koirille, vieraille. Se rakastaa ihmisiä ja sen kanssa on helppo mennä mihin tahansa uuteen tilanteeseen! Reipas elämä pennusta asti on toiminut. Kaikki huonot kokemukset on minimoitu, pelottavat kohdattu yhdessä, positiivista haettu ja moniin eri paikkoihin viety. Jatkan tällä linjalla vielä. Mahtavaa luonnetta ja tekevää koiraa ei kannata pilata sillä, että puistossa on kerran joku joka ärähtää tai hallilla oleva pyöröovi on niin pelottava että koko treeni menee sitä tuijottaessa.

Vaikka agility on tällä hetkellä päälajimme alan oikeasti innostua tokoilusta ihan tosissaan. Minulla on nyt tavoitteita ja haasteita. Alkuperäinen tavoite oli saada koira toimimaan ryhmässä ja tekemään siellä asioita toisista koirista huolimatta. Tekemään niitä minun kanssa, toimimaan yhdessä koirakkona. Tämä ajatus elää edelleen mutta kenties kisakentätkin meitä kutsuvat joskus..

Asiaan liittyen löysin hyvän artikkelin netistä: http://poltsi.fi/Liisa/artikkelit/tokokoe.html. Onko ohjaaja valmis? Me olemme vielä raakile koirakkona, mutta haku kesän ryhmiin alkaa pian. Toivotaan että pisteet riittää agilityn lisäksi tokoryhmään, intoa on senkin edestä. Haluan oppia.

Illan parhautta on köllähtää mummun viereen.

TOKO:n seuraavat treenitavoitteet.

 Olen päättänyt sinnikkäästi jatkaa TOKO:a vaikka se näistä kahdesta lajista on Dänille selvästi se tylsempi ja hankalampi kuin tapahtumarikkaampi agility. Lajina vaatii pitkäjänteisyyttä sillä monet liikkeet ovat osoittautuneet meille haastaviksi, mutta toisaalta TOKOtreeneissä on aina kiva käydä. Tunnit päätetään onnistumiseen ja kotiin lähdetään hyvillä  mielin. 

Maahanmeno ei edelleenkään suju, mutta jossakin asioissa kuten seuraamisessa olemme edistyneesti sen verran kivasti, että on aika hioa jo pienempiä yksityiskohtia. Niimpä tässä olisi seuraavia askelia ja liikkeitä harjoiteltavina. Antaa paikkamakuun jäädä hetkeksi hautumaan, kyllä se sieltä tulee ilmojen lämmetessä. Monilla lyhytkarvaisille hallin kivituhkapohja lienee liian kylmä ja epämiellyttävä makoiltavaksi, joten en tee liikkeestä epämiellyttävää.

- Seuraamisen oikea paikka. Pienen koiran ja ison omistajan tyypillinen ongelma. Seuraamisen paikka on vääjäämättä liian kaukana, koska fysikaalisesti on täysi mahdottomuus että pieni koira seuraisi lähellä omistajaansa yhtäaikaa kontaktissa. Tasapainoilemme siis jatkuvasti sen kanssa, että onko paikka oikea vai kontakti hyvä. Sain onneksi hyvän vinkin, palkka aina lähellä omaa polvea/reittä, todennäköisesti jopa meidän Däni hoksaa jossain vaiheessa sen, että mahdollisimman lähellä on hyvä olla.

- Seuraamisesta seis. Tässäpä onkin sitten työnsarkaa kerrakseen. Seis -käskyä ollaan opeltu yksinkertaisesti yhdistämällä sana seis ja napin heitto taakse. Kyllä pysähtyy. Vielä kun saisi stoppaavan käsimerkin häivytettyä matkasta ja koiran oivaltamaan, että seis on seis myös silloin kun ohjaaja jatkaa liikettä. Seuraamisessa ollaan opeteltu, että koira istuu ohjaajan pysähtyessä joten siinäpä onkin meille sopivaa haastetta että aina ei istuta, joskus pysähdytäänkin. Tuntuu jotenkin tyhmältä opettaa koiraa seisomaan? :D

- Noudon alkeet. Mukavaa vaihtelua muihin liikkeisiin. Koira on kummissaan, mikä on tämä kapula jota pitäisi suussa kantaa? Laipallisella pikku kapulalla aloitellaan ja ensimmäiset tuetut otot jo takana!

Näillä mennään kevättä eteenpäin!

Ja taas.

Kohtaan tutun näyn tullessani töistä kotiin; mummu makoilee omalla paikallaan sohvan nurkassa kahden tyynyn päällä. Tismalleen siellä mihin se aamulla jäi. Sen sijaan Däni pomppii valtoimeen ympäri asuntoa. Se on onnellinen kun olen palannut. Päivän aikana on ehditty touhuta yhtä sun toista. Olohuoneen lipaston laatikot on revitty auki ja tavaroita on riepoteltu ympäri asuntoa. Onneksi mikään ei ole mennyt rikki ja aiemmasta oppineena, laatikossa ei ole mitään koiralle haitallista. Myös sohvatyynyn kulmaa on maistettu, tietenkin. Onhan se kiva pöllyytellä täytteitä! Omat lelut ja luut ovat koskemattomina. Kuka niillä nyt päivällä leikkisi? Tuolit ovat olleet visusti keittiönpöydän alla eikä pienelle pinserille ole annettu mahdollisuuksia kiipeillä pöydille. Onneksi.

Rodulla riittää uteliaisuutta päivän aikana. Kuten kuka tahansa nuori koira, myös Däni kyllästyy välillä. Dänillä se on selvästi kausittaista. Voi mennä pitempiäkin aikoja jolloin päivisin vain nukutaan, hyvä kun jaksetaan tulla ovelle vastaan töiden päätteeksi. Sitten on taas kausia, jolloin toimettomuus iskee ja nuo pinserinaivot suorastaan vaativat jotain äksöniä päivään. Pitkään aikaan ei mitään vakavia tuhoja ole tehty. 

Pentuaikaina kyytiä saivat niin lattialistat kuin hyllyjen reunat. Tästä on aikuistuttu, myös ripauksella valkopippuria listan päällä saattoi olla osuutta asiaan. Sitten alkoi uhma. Kokeiltiin osaanko avata laatikoita, liukuovia, vaatehuoneenovia ja mitä niistä löytyy tuhottavaksi asti. Ja löytyihän sitä. Lukuisat kerran näitä jälkiä on korjattu, siivottu ja kirottu. Taas meni lempikorkkareiden kannat ja villasukat muistuttuvat lähinnä epämääräistä lankakasaa.

Melkein puolentoista vuoden opettelun jälkeen voin sanoa, että ollaan jo pitkällä.  Nykyään päivisin maistuu uni reippaan aamulenkin ja ruuan päätteksi. Osataan odottaa nätisti ja tiedetään että kyllä se mamma jossain vaiheessa kotiutuu. Jos jotain pientä on pitänyt keksiä, se on rajoittunut korkeintaan laatikoiden avaamiseen. Ilmeisesti sisältö ei enää ole tarpeeksi jännittävää. Päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois näistä katastrofitilanteista. Kyllä Dänikin vielä rahoittuu mummunsa kaltaiseksi. Mummu tietää miten nautitaan päivänokosista ja mihin energiat kannattaa tuhlata ;)

Talvivarustus

Tällä hetkellä ei pakkanen pauku, taitaa olla jopa plussan puolella. Tässä kuitenkin muutama kuva meidän talvivarusteista. Näillä remeillä myös mummu tarkenee jopa 17 asteen pakkasessa. Mutta aina mennään fiiliksen mukaan; mummu hieman vähemmän ja Däni enemmän.

Tossut on olleet tälle talvelle aivan must! Pikkiskin on jaksanut näiden kanssa laukkailla pitkin hankea.

Kuvan ottamishetkellä -17. Ei meitä kyllä huvittanut, mutta mentiin silti.

Talvihiihtäjä Däni.

Mummu aina yhtä tyylikkäänä.

Treenitauko

Tämä viikko pidetään taukoa kaikista ohjatuista treeneistä työkiireiden vuoksi. Tauko antaa myös koiralle mahdollisuuden hengähtää, ja näyttää toimivan meidän Dänillä hyvin kun sen keskittymiskyvyn kehittyminen vaatii vielä kasvua. 

 

 

Viime viikon saaliina treeneistä saatiin erinomainen kontakti agilityssä. Ratana tehtiin pitkiä suoria esteineen, jossa koiran oli tarkoitus irrota ja meidän vauhtihirmuhan painoi onnellisena menemään. Harmillisesti Dänin suorituskyky jäi kahteen todella onnistuneeseen ratapätkään eikä energiaa tahtonut enää tunnin toiselle radalle jäädä. Tosin rata oli itsellekin sen verran haastava, että taidamme vielä tovin pysyä ihan perusjutuissa. Agilityn opettelussa olen huomannut sanonnan "less is more" pitävän hyvin paikkaansa. Koirankoulutuksessa usein itsellä unohtuu ettei mihinkään ole kiire. Aina kannattaa lopettaa onnistumiseen, se palkitsee niin ohjaajaa kuin koiraa. Omalla tasollaan olemisen pitää riittää itselle, koiralle ja molemmille on annettava aikaa ennen seuraavalle askeleelle siirtymistä. Tokotunnilla nähtiin viimein maahanmenoja. Däni tarjoili niitä hyvinkin ahkeraan. Hienoa! Ainoa miinuksena mainittakoot,että tunnilla opeteltiin kosketusalustaa :D Ens kerralla sitten..

 

Tämä aamu alkoi seuraavalla ajatuksella, jonka otsikko muistuttaa toisesta rakkaasta harrastuksestani.

Sinä olet ohjaksissa

Et voi päättää elämän pituudesta, mutta voit vaikuttaa sen sisältöön.
Et voi päättää ihosi rypyistä, mutta voit vaikuttaa kasvojesi ilmeisiin.
Et voi päättää toisten mahdollisuuksista, mutta omiisi voit tarttua.
Et voi vaikuttaa siihen kuinka korkealla pääsi keikkuu, mutta sinä päätät mitä ajatuksia mukanasi kuljetat.
Et voi päättää kovista ajoista ja sateisista päivistä, mutta voit varautua siihen, että tulet niistä selviämään.

 

Kuvassa ystävieni ponivaari, oikea herrasmies.

 

Someone.

Yritän nyt kunnostautua blogin kirjoittaja sillä viime kerrasta on ehtinyt vierähtää tovi...

Tällä välin tapahtunutta;

Mummueläin täytti viime vuonna jo huikeat 11 vuotta ja vielä virtaa piisaa. Jaksan olla kiitollinen jokaisesta yhteisestä päivästämme, koska huolimatta fyysisestä kunnosta on mummun riesana jo useita vanhuuden tuomia oireita. On erityisen tärkeää huolehtia myös koiraperheemme vanhimmaisesta ja tehdä sen eläkepäivistä mahdollisimman mukavia. 

Mummu 11v.

Dänistä on kasvanut oikea herrasmies. Tuo pieni otus on edelleen yhtä utelias ja peloton kuin pentuna. Se on oppinut hienosti koiramaailman tärkeimpiä käytöstapoja ja on sosiaalisen luonteensa vuoksi niin mukava harrastustoveri, perheenjäsen kuin kaveri, muillekin kuin minulle.

Däni odottamassa vuoroaan agilitykentän reunalla.

Syksyllä pääsimme OKK:lle molempiin ryhmiin; mölliagilityyn ja tokoon. Ohjatut treenit kerran viikossa ovat tietenkin liian vähän, joka näkyy molemmissa harrastuksissa, mutta kehitystä on havaittavissa. Näistä lajeistä Dänille mieluisampi on agility. Siellä saa riekkua, mennä täysillä, kiipeillä ja kokeilla joka kerralla jotain uutta jännittävää estettä. Tunnin jälkeen koira lysähtää tyytyväisenä sohvalle ja minä olen yleensä pakahtua ylpeydestä, koska tähän asti tämän lajin opettelu on sujunut meiltä hyvin! Oman kropan, käskyjen ja koiran hallitseminen radalla on huomattavasti vaikeampaa ohjaajalle. Koira kyllä kuuntelee ja tekee, kunhan ohjaaja muistaa antaa reiluja ja selkeitä käskyjä ;) Siispä treeniä myös ohjaajan psyykkeelle ja kunnolle. Kaikesta huolimatta agility on täyttä urheilua molemmille!

Viime kesän ekoja putkiharjoituksia.

Sen sijaan tokolle meidän pitäisi selkeästi löytää enemmän harjoitteluaikaa myös kotoa. Jo oletusarvoisesti hallille mentäessä toko on tylsää. Däni kyllä kuuntelee treeneissä, mutta ei nauti niistä samalla tavalla kuin agilitystä. Tämä tietysti vaikuttaa siihen, että monet liikkeet ovat meille molemmille vielä liian vaikeita ja samojen istumisten jatkuva toistuminen rassaa molempien hermoja. Niimpä tässä täytyy todellakin ryhdistäytyä ja aloittaa olohuoneharjoitukset. Koti on kuitenkin oiva paikka tehdä harrastamisesta kivaa ja saada onnistumisen iloja, molemmille. Haluan kuitenkin jatkaa molempien lajien parissa :)