Paljon onnea Däni 1v.

Luottamus.

Nuo pienet ruskeat silmät napittivat minua tarkoin. Ne odottivat seuraavaa pyyntöä. Pyyntöä, joka oli vain Däniä varten. Se odotti ja luotti siihen, että kerron mitä tapahtuu ja että minä ohjaajana huolehdin siitä ettei sen tarvinnut huolehtia muusta. Molemmin puolinen luottamus. Minä luotin siihen, että se osaisi hommansa, joita on kesän mittaan toistettu, toistettu ja treeni toisensa perään harjoiteltu. Perusasento sivulle, istuminen onnistuu. Maahanmeno tuottaa vielä vaikeuksia. Seuraaminen on iloista ja menevää. Hypyt eivät tuota ongelmia. Tästä on koostunut Dänin kesä. Tokokurssin lisäksi suoritamme neljättä agilitykurssia, yhdessä oppien toisiltamme mitä yhteystyö meidän välillämme on. Minun tulee ohjaajana muistaa tarkoin katsoa kasvavaa koiraani. Mitä käskyjä se vaatii, mitä se osaa ja missä voimme vielä kehittyä, yhdessä. Mikä on liian haastavaa, vielä. Siinä on molemmille meille työsarkaa pitkäksi aikaa. Huomaan kuitenkin Dänin nauttivan agilitystä suunnattomasti. Jopa niin paljon, että koira irtoaa omaksi huvikseen esteille ja putkeen. Motivaatiosta ei ole pulaa, päinvastoin, joskus menohaluja tulee hillitä.

Huomaan kuitenkin edistyneemme vuodessa todella paljon. Tuosta pienestä lattialistoja pureskelevasta pinseristä  on kasvanut kuuliainen nuori mies. Koirani, jonka eloisa ja iloinen luonne saa huononkin päivän muuttumaan hyväksi. Hymyn huulille surunkin keskelle. Aika on mennyt vauhdilla. Enää pennuntuoksuinen neljällä jalalla pomppiva pikkumies on muisto vain. Kiire oli kova kasvaa isoksi vaikka yritinkin taistella aikaa vastaan. Vuoden aikana olemme päässeet yhteistyössämme pitkälle. Däni on oppinut luottamaan minuun laumamme johtajana sekä ystävänä. Olen osa sen perhettä, se on molemminpuolista. Olen onnellinen saadessani koiran, jonka luonne on minulle sopiva ja korvien väli kunnossa. Tästä on hyvä jatkaa.

Toivottavasti seuraava vuosi tuo tullessaan yhtä paljon.Paljon onnea Däni 1v!

Niin totta! Näillä tuntemuksilla mennään tähän syksyyn :-)

Tokon alkeissa tutustutaan myös naksutinkoulutukseen. Ehdollistaminen äänelle onnistuu myös kylästellessä ja saa hyvin koko porukan kuulolle :D Aika näyttää miten naksutin toimii meillä, äänen yhdistäminen herkkuun on vielä vaiheessa.. Rivissä tinasotilaat Roberto, Däni & Mummu 6/2012 odottamassa ääntä ja palkkaa. Tässäpä on porukalle viikonlopuksi miettimistä.

 

 

Tokon alkeet

Pääsimme kesäksi seuran Tokokurssille Mölli 1 ryhmään. Kurssi on vaikuttanut hyvälle tähän saakka. Näyttää sille, että Däni osaakin käyttäytyä huomattavasti fiksummin kuin yleensä antaa ymmärtää ;)

 

Ryhmän esimmäisillä tunneilla olemme treenanneet perusasentoa, joka ei koiralle niinkään tuota ongelmia, emännälle sitäkin enemmän. Miten se voikin olla niin haastavaa ohjata kädellä koira istumaan viereen ja vieläpä suoraan? Kontakti meillä sujuu ja seuraaminen on iloista ja menevää. Kurssille tärkeintä on mielestäni se  yhdessä tekeminen ja hauskuus! Leikin kautta onnistumisiin. Kääpiöpinseri on luonteeltaan erittäin aktiivinen ja aina valmiina töihin. Näin alussa en ole puuttunut pieniin ”virheisiin”, päinvastoin olen huomannut kuinka tekevä koirani on ja kannustanut koiraani eteenpäin. Makupala on hyvä motivaation lähde, ja uskon olevani oikealle tiellä luodessani koiraan pysyvää yhteistyön halua kanssani. Jos perusasento on hieman vino ja seuraamisessa kuono kurottelee kohti herkkua, en pidä sitä niinkään pahana asiana. Onhan minulla koira, joka haluaa tehdä kanssani häntä heiluen, iloisena töitä. Se ei moiti, jos ohjaukseni on hukassa tai en osannut antaa käskyä oikeaan aikaan, se sitkeästi yrittää kunnes onnistumme ja nakkipussi aukeaa. Tekemisen meininkiä kerrassaan! 

Kääpiöpinseri on luonteeltaan myös hyvin utelias, ainakin meidän tapauksessamme. Ryhmässä on paljon muita mielenkiintoisia ja Dänin mielestä kivoja koiria, joita pitäisi päästä nuuskimaan ja niiden kanssa telmimään viereiselle kentälle. Silti Däni jaksaa jokaisella toistolla keskittyä minuun ja pyytämääni tehtävään ja lopettaa viereisten kavereiden kyttäämisen. Aivan loistavaa! Tämä lienee yksi suurimmista syistä miksi hain ryhmään, koiran on oltava hallinnassani ja toteltava minua kaikissa tilanteissa. Myös niissä, kun ympärillä on toisia koiria. 

Paikkamakuu on osoittautunut tähän mennessä haastavimmaksi. Kotona kyllä onnistuu, mutta kukapa nyt kostealla nurmikentällä haluaisi maata täydellisesti kyynärät maassa? Tämä vaatii siis treenamista ja treenamista. Muutenkin paikkamakuu ei kuulu koiran luonnollisiin asentoihin ja se todella tuo oman haasteensa sen opettelemiseen. Luoksepäästävyyteen olen erittäin tyytyväinen. Onnettomana totesin ohjaajalle olevani satavarma siitä, että koira hyppii vasten kun ohjaaja tulee viereemme. Olin väärässä! Pienet, ruskeat nappisilmät tuijottivat suurena kohti minua. Joko saa herkun, ohjaaja tuli viereemme? Joko saa herkun, ohjaaja koski minua enkä minä lopettanut tuijottamista. 

Olemme olleet onnekkaita sillä ryhmässämme on lisäksemme kaksi muuta kääpiöpinseriä. Mikä olisikaan parempi tapa päättää treenit kuin metsälenkki juosten ja kisuten toisten pinsereiden kanssa? Siinä on koiralle kylliksi palkintoa, riemu ja vapaus. Joka treenin jälkeen muistan vielä kotona kehua kuinka ylpeä olen pienestä pojastani.

Aurinko paistaa.

Kuluneen talven kova pakkanen, viima ja lumi tuntuivat kuihduttavan Pikkistä entistä pienemmäksi, vanhemmaksi ja väsyneemmäksi. Harvassa olivat ne aamut, jolloin mummueläin olisi suostunut vapaaehtoisesti nousemaan sängystä sekä harvassa olivat ne kerrat, jolloin mummu olisi mielellään lähtenyt lenkille. Monta päivää kestäneen pakkasjakson aikana ei edes takapihalle ollut asiaa ennen kunnon toppakerroksen pukemista. Muistan myös ne lukuisat ne kerrat, jolloin huoli painoi sisällä mieltäni, jaksaakohan tuo pieni eläin kesään asti. Jaksa vielä kesään asti. Pian aurinko lämmittää. Näistä muodostui jokapäiväinen mantra.

Niin koitti kevät ja ensimmäiset auringonsäteet pilkahtivat ikkunasta luoden lattialle raitoja. Niiden päällä kieri Pikkis onnellisena yrittäen raapia säteiden muodostamaa aluetta isommaksi. Kantohankien päällä vilisteltiin jo metsän läpi kohti nuotiopaikkaa ja Pikkiseen näytti syttynen täysin uusi elämänhalu. Kotona taas kiinnostivat lelut ja päivään mahtui muutakin kuin hautautuminen syvälle sohvan nurkkaan.

Nyt toukokuun 9 päivä aurinko paistaa ja lämpötila on kivunnut reiluun kymmeneen asteeseen. Pikkis lähtee mielellään lenkille, tietenkin omistajan täytyy muistella kuunnella yli kymmenvuotiaan mieltä ja kehoa. Vielä ei ole aika revitellä. Välillä yllätyn siitä voimasta mikä kätkeytyy tuohon pieneen eläimeen. Se on suuri. Seuraavan kerran kun silitettä lemmikkejänne, tehkää se rauhassa ja miettien. Tuntekaa eläimen lämpö ja voima, se antaa myös meille omistajille paljon. Innolla odotan kuinka Pikkis voimistuu kesän tullen ja pääsee kirmaileen pelloille vapaana. Tunnustan mieleni lepäämän siinä näyssä. Voin aistia kuinka onnellinen toinen on saadessaan olla irti heinäpellolla tai metsäpolulla ja talletan mieleeni sen leveän nauravan suun, jonka näen. Toivon saavani viettää vielä lukuisia kesiä yhdessä. Toivon, että se voima on niin suuri, että jaksamme vielä seuraavankin talven yli.

Kesänodotusta!

Koiranelämää..

Tallikoiran elämää.

Tallin ilmassa todella on taikaa. Tallilla vietetyn päivän jälkeen omistaja saa yleensä huokaista. Iltavilleistä ei ole tietoakaan, koirat ovat väsyneen rauhallisia kun ylimääräinen energia on tiessään. Sen lisäksi hevosten läheisyys palkitsee myös omistajan monella tapaa, niiden rauhoittava ja terapeuttinen vaikutus on uskomaton. Däni, pian 9 kuukautta, on kulkenut ahkerasti mukanani opettelemassa tallikoiran virkaa. Sen lisäksi, että hevostallin läheisyys tarjoaa mainiot puitteet koiran ulkoiluttamiselle, on se myös oivallinen paikka opettaa koiralle sosiaalista kanssakäymistä. Talilla näkee, kuulee ja oppii jos jonkinlaista.

Tähän asti Dänin suurimpia ajatuksia talleilusta sekä tallin ehdottomampia sääntöjä;

- Omistajani ei olekaan maailman ainoa hevostyttö.

- Osaan leikkiä nätisti muiden tallikoirien kanssa.

- Kuinka ehdin ennen muita merkkaamaan jokaisen heinäpaalin?

- Tallissa parasta on harjojen ja muiden kummallisten kapistusten varastaminen pakeista.

- Hevosten ruuat maistuvat hyville ja ovat myös kääpiöpinserille sopivia.

- Tarhoihin ei saa mennä. Kiellettyjen listalla ovat myös laatikot, jossa hevoset asuvat. Myös maneesi on kielletty paikka. Kiellettyä on mennä hevosen jalkoihin, vaikka niiden hännät näyttävät syötävän hyville. Kiellettyjä paikkoja on useampiakin, mutta nämä yritän muistaa.

- Tallilla saa olla irti ja heinissä on kiva riehua.

- Ehdottomasti paras paikka kuitenkin on lantala. Mikään muu paikka ei vedä sille vertoja; pehmeään lantaan on mukava kaivaa kuoppia sekä etsiä ne parhaimmat palat suuhun purtavaksi ;)

Kevät.

Viimein koitti vuodenaika, jota Pikkis oli koko pitkän talven odottanut. Aurinko tuntuu lämmittävän mummueläimen sielua ja herättävän tuon pienen otuksen aivan uuteen eloon. 

Mummu nauttimassa paisteesta. 

Däni lentää jäällä.

Säteet lämmittävät pikkupinseriä. 25.3.2012 Däni 7kk & Pikkis 10v.